”Ei varmana hääviä sulla siellä Italiassa 😅

… kyseli joku messengerissä. No, tänään sataa, eilen paistoi. Tänään olen tehnyt töitä, eilen ajelin polkupyörällä ja istuskelin ulkona lukemassa. Reitin puolivälissä on seutukunnan ainoita metsiä: suojeltukin kai, mäntymetsä. Todella raikas tuoksu! Saatan kuvitella, että jotain tällaista tuoksua Alvar Aaltokin tavoitteli Paimiossa. Suomalainen mänty taitaa vain olla tuoksunsa kanssa säästeliäämpi.

Sää on tosiaan kuin Suomen kesä. Nyt taitaa olla hiukka yli kymmenen astetta, mutta kun aurinko paistaa, mennään pariinkymmeneen. Aika sopivaa säätä etätyö/lomailukeleiksi. Tukikohtana edelleen Feroleto Anticon kylä ympäristöineen. Ja saattaa jäädäkin, sillä ei oikein tee mieli lähteä kulkemaan pitkin Italiaa. Kulkutauti sen verran vielä rajoittaa matkustushalukkuutta, jos ei ole ihan pakko kuljestella ympäriinsä…

Pikkukylässä on yksi kahvila ja sieltä saa hyvää ruokaa – pari kertaa kokeilleena, mutta kokkailen itse melkein aina. Tottahan myös on, että täällä ei ole tapana käydä yksin syömässä. Katsotaan kai melkein säälien, jos yksin istuu. Mutta miulla on hyvä keittiö, ja laitanhan normikotonakin ruokani itse… Haluaisin kaasulieden myös kotikeittiöön Suomessa! Ainoa, mitä sillä ei oikein saa aikaiseksi, on hidas hauduttaminen. Muuten se on aivan yliveto: lämpö halutuksi nopeasti ja tarkasti.

Siirrytäänkin tästä sujuvasti siis ruoka-ainesosa-asioihin.

Vasemmalla paikallinen sitruuna, oikealla supermercadon etelä-Afrikkalainen versio. Aikaisemmin kirjoittelinkin jo tuosta oman kaupan sitruunasta, kuinka myyjä pahoitteli, että sitruunoita ei ollut, mutta totesi ”a domani” – huomenna on! Muttei ollutkaan, ja jouduin turvautumaan Conadin hedelmälaareihin. Sitten taasen joku päivä kun kulmakauppaan menin, kauppias anteeksipyytäen kaivoi tiskin takaa piilosta sitruunan ”non costa niente”, ei maksa mitään. Molemmat loistavan makuisia. Toisessa parempi tarina.

Jos suomalaisessa kaupassa turistit ihmettelevät maitohyllyn valikoiman laajuutta, niin täällä sama ihmetys on pastahyllyllä. Onhan se tiedossa, että erilaisia pastamuotoja on paljon, mutta… Ja samaa voi sanoa kahvihyllystä – Italiassa. Muutakin kuin perusjuhlamokkaa ja -saludoa. Joskin nuo suomalaiset tarjouskahvimaut taitavat juuri nyt puuttua. Itse olen tykästynyt samaan espressoon jota toki Suomessakin saa – Lavazzaan – ja myös kapseliexpressoon, sitä kun yhden pikku kupposen laitteesta niin helposti, ja ilman hävikkiä, saa tiputeltua.

Perusjuttuja keittiössä. Peperoncino ja acciughe/alici – tulista chilitahnaa ja suolaisia sardelleja. Makua ja umamia ruokiin! Tälle chilille on muuten Italiassa ihan oma akatemiansakin: L’accademia Nazionale del Peperoncino! Täällä Calabriassa, 120 km etelään, Napolin suuntaan. Peperoncinoa sain jo jauheena paikalliselta maajussilta pussillisen ja kaupasta löytyi teollista tahnaa. Sardelleja ei voi oikein verrata janssoninkiusauksen kalafileisiin… Täytynee ostaa pari purkkia mukaankin.

Tuo acciughe kaipaa vähän lisäselvitystä? Che differenza c’è tra acciughe e alici? Tuoreesta sardellista tulee marinoituna anjovista ja suolausprosessilla siitä tulee… niin, ihan eri tuote. Taitavat olla italialaisetkin sekaisin noiden nimitysten kanssa. Mutta sopii moneen ruokaan tuomaan suolaisuutta ja umamia.

Ja tuohon kuvaan kun vielä lisäisi valkosipulin, niin pääsee jo aika pitkälle. Tomaatit ovat monenlaisia ja paikallisittain tuotettuna herkullisia. Jopa talojen aidoissa kasvaa tomaatteja, kurpitsoita, chilejä… Melkein voisi napata suuhunsa tomaatin ohi pyöräillessään… Olisin lisännyt kuvaan vielä finocchio, tuoreen fenkolin, mutta se oli päässyt kaapistani loppumaan. Ja tietysti oliiviöljy… Olen ajanut noin kymmenentuhannen oliivipuun ohi ja litran pullostani olen jo saanut käytettyä jokusen verran.

Katselin paikallista ruokakanavaa, siellä laiteltiin vitello tonnatoa. Tein itsekin jo aikaisemmin mainiota ruokaa vasikanlihasta, jota sattui silmiin kaupassa valmiiksi ohuiksi siivuiksi leikkattuna. Onkohan Suomessa nuoren vasikan lihaa normaalisti edes myytävänä? Niin mureaa ja rasvatonta… Laitoin kuumalle pannulle ihan pariksi hetkeksi, perusmausteet, sitrunaa – ja vot, hyvää vihannesten kanssa.

Vitello tonnatoon pitäsi sitten oikein jo keskittyä. Liha marinoidaan, keitetään, siivutetaan. Tehdään tonnikalatahna mausteineen. Ja levitetään lihasiivuille. Ah – hyvää! Olen tätä joskus muinoin Italiassa syönyt. Ohjekin tähän, jos joku innostuu. Google-käännös on hauskaa luettavaa!

Järjestä kävelijä kulhoon, peitä se valkoviinillä, hajusteella hienonnetulla sellerillä, 2 laakerinlehteä, 3 neilikkaa, 6 salvialehteä. Peitä kulho muovikelmulla ja laita marinoitumaan jääkaappiin vähintään 12 tunniksi. Siirrä kävelijä kattilaan, peitä se marinadilla, suodata ja täytä vedellä niin, että se peittyy runsaasti. Lisää suola, kiehauta ja keitä tunti. Pidä 2 kauhaa keittovettä, tyhjennä se, anna jäähtyä pari tuntia ja laita se sitten jääkaappiin tunniksi kovettumaan.

Sekoita valutettu tonnikala kiinteiden keltuaisten kanssa, runsas lusikka kapriksia, yhden sitruunan mehu, sardellit, puoli lasillista öljyä ja lusikallinen etikkaa. Lisää tonnikalakastikkeeseen 2 kauhaa keitetystä vedestä, jotta se olisi sileä ja samettinen. Leikkaa liha erittäin ohuiksi viipaleiksi (ihanteellinen olisi käyttää leikkuria) ja aseta ne lautasille. Peitä ne runsaalla tonnikalakastikkeella ja lisää joitain kapriksia maun mukaan marinoitujen kurkkujen kanssa.

Matkalla luettuja ja luettavia

  • Jo Nesbø: Rottien saari
  • Heikki aalto-Alanen: Rakastan sinussa ihmistä: Aino ja Alvar Aallon tarina
  • Jari Järvelä: Aino A.
  • TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä
  • Ilkka remes: Lohikäärmeen isku
  • Sirpa Kähkönen; Vihreä sali
  • Eero Hämeenniemi: Napolista etelään
  • Sirkku Salovaara: La mia Italia – Ihana, mahdoton Italiani
  • Polly Samson: Haaveilijoiden saari
  • Emma Rous: Täydelliset vieraat
  • Max Seeck: Kauna
  • Katrine Engberg: Harhalaukaus